Jules

Olen: 26v. Lapin tyvär. Aamu-unisen Juksun aamuvirkku puolisko. Harrastelijajoogi, tapahtumatuottaja ja tuleva sosionomi. Autoradion tahtiin laulava viherkasvi-intoilija, joka asettuu iltaisin sohvan nurkkaan loputtomien käsityöprojektien äärelle.

Haluan: Antaa joskus joululahjaksi vain itse neulottuja villasukkia ja lapasia. Tehdä spagaatin. 

Oppia valmistamaan makkaroita. Naurunrypyt silmäkulmiin. Koiran sadepäivien lenkkikaveriksi. Kesämökin veden ääreltä ja sen oman kodin, mistä ei enää haikailisi muualle. Opetella ompelemaan. Katsoa enemmän ranskalaisia elokuvia. Kirjoittaa isoäidin reseptikirjan salaisine resepteineen.

Tärkeintä elämässä on: Olla läsnä ja kuunnella itseään. Jättää vähemmälle se "mitähän nuo muut minusta ajattelevat"-ajatusmalli.




Mimsi

Olen: Twentysomething rouvashenkilö, kahden pikkuisen tättähäärän (Muikkunen 3/12 + Lore 1/14) opiskelijamutsi. Lempeä härkäpää. Haaveilija ja fiilistelijä.

Haluan:
Kasvattaa tyttäristäni hyvinvoivia ja reippaita tyyppejä. Pitää huolta perheestäni ja läheisistäni. Lukea noin tuhat kirjaa ja kirjoittaa ainakin yhden. Vaeltaa, haahuilla, nukkua teltassa tai tähtitaivaan alla. Asua ulkomailla, löytää ehkä joskus loppuelämän kodin ja asettua. Ottaa viisitoista tatuointia, oppia laittamaan hiukseni täydellisille kiharoille, pitää juhlia mitättömimmistäkin syistä. Opetella soittamaan selloa ja saksofonia. Yllättää ja ylittää itseni(kin).

Tärkeintä elämässä on: Tämä hetki, tässä ja nyt.